31. joulukuuta 2017

Blinit poromoussella ja muilla herkuilla

Meidän joulupöydässä syötiin tänä vuonna blinejä, joiden lisukkeina tarjoiltiin joulupöydästä tuttuja makuja, mätiä, lohta, smetanaa, sienisalaattia, suolakurkkuja ja poromoussea. Joululaatikoita, rosollia tai muita perinteisempiä jouluruokia ei tullut ikävä.


Koska blinit ovat monille uudenvuodenaaton juhlien klassikkoruoka, sopii varmasti tämän reseptin myötä toivottaa herkullisen onnellista vuotta 2018!





Blinit


10 g tuorehiivaa
1,5 dl maitoa
2 dl tummaa tai IPA-olutta
1,5 dl tattarijauhoja 
1,5 dl vehnäjauhoja (josta 0,5 dl voi korvata täysjyvävehnäjauhoilla)
4 rkl creme fraichea
1 keltuainen
1 valkuainen
suolaa



Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää tattari- ja vehnäjauhot, olut, creme fraiche, keltuainen ja suola. Vatkaa taikina tasaiseksi käsivispilällä ja jätä huoneenlämpöön liinalla peitettynä ainakin 4 tunniksi. Älä säikähdä, vaikka taikinasta tulisikin hieman käynyt tuoksu. Taikinan voi antaa nousta myös jääkaapissa yön yli. 

Jos nostatit taikinan jääkaapissa, nosta se lämpimään kohoamaan vähintään tunniksi. Vispaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja nostele varovasti taikinan sekaan nuolijalla. 

Paista blinit voissa blinipannulla keskilämmöllä. Voissa ei parane pihistellä jos bliniin haluaa rapsakan pinnan! Bliniä ei saa paistaa liian kuumalla pannulla, sillä silloin se jää helposti keskeltä raa'aksi. Paistamiseen voi käyttää myös lettupannua.




Lisukkeiksi

mätiä, smetanaa ja sipulisilppua
lämminsavulohta
kylmäsavulohta
sinappinen kastike kalalle (resepti tulossa)
venäläisiä suolakurkkupaloja
poromousse (resepti alla)



Poromousse


100 g maustamatonta tuorejuustoa
2-3 rkl creme fraichea
1 tl dijonsinappia
1/4 nippu ruohosipulia
75 g kylmäsavupororouhetta
mustapippuria 


Sekoita tuorejuustoa kulhossa nuolijalla niin, että se notkistuu ja sekoita joukkoon creme fraichea sen verran, että koostumus on sopiva, ei liian juokseva, mutta ei liian tönkkökään. Sekoita joukkoon sinappi, silputtu ruohosipuli, pororouhe ja mausta pienellä ripauksella mustapippuria. Koristele ruohosipulisilpulla.

Mousse kannattaa tehdä kaksinkertaisena jos syöjiä on enemmän tai muita lisukkeita vähemmän.

*  *  *

Viiniksi valikoitui Alkon myyjän suosituksen perusteella itävaltalainen valkoviini Salomon Undhof Franciscus Grüner Veltliner.








27. joulukuuta 2017

Perunanachopelti

Tiesitkö, että peruna, tuo suomalaisten perusruoka, on itse asiassa kotoisin Etelä-Amerikan pohjoisosista ja että perunaa on syöty Euroopassa vasta joitakin satoja vuosia? Ehkä näistä eteläamerikkalaisista juuristaan johtuen peruna sopii meksikolaisen ruuan makujen kanssa niin hyvin yhteen. Meksikolainen ruoka on yksi suosikeistani ja perunaakin tulee syötyä ties kuinka monessa muodossa, mutta tätä ennen en ole niitä yhdistänyt. Alkuperäinen resepti on napattu K-kaupan reseptiarkistoista ja sitä on muunneltu toki hieman, mutta maltilla.

Kuten niin usein meidän keittiössä, tätäkin ruokaa voisi muunnella vaikka miten: Härkiksen voisi vaihtaa alkuperäisen ohjeen mukaiseen jauhelihaan ja juustoraasteen tilalla käyttää juustokastiketta (esim. Koskenlaskija Cheddaria). Pellin "pohjan" voisi tehdä nachoistakin, mutta silloin jätetään ensimmäisen paistovaihe pois.

Olisiko tässä teidän uudenvuoden illanistujaisten ruoka? Helppoa, nopeaa ja valmistuu kerralla isommallekin porukalle! Tästä annoksesta riittää ainakin neljälle syöjälle kunnon annokset.






Perunanachopelti


600 g (tai vähän enemmän) perunoita
2 rkl öljyä
2 pkt Härkistä (2 x 250 g) tai saman verran naudan jauhelihaa
1 pussi tacomausteseosta tai mausta itse esim. juustokuminalla, chilillä, valkosipulilla, mustapippurilla ja kanelilla
(1 dl vettä)
1 tölkki mustapapuja (n. 400 g)
1 tölkki salsa- tai tacokastiketta
1 pss cheddarjuustoraastetta tai 100 g Monterey Jack-juustoa raastettuna


Tuoretomaattisalsa

1 rasia kirsikkatomaatteja
puolikas punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 punainen chili (mieto)
tuoretta korianteria
puolikkaan limen mehu
mustapippuria
suolaa 

1-2 avokadoa

Lisäksi tuoretta korianteria, kermaviiliä tai ranskankermaa


Pese perunat hyvin ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi. Kaada perunat ja öljy leivinpaperin päälle uunipellille ja sekoita niin, että öljy on levittynyt perunoille. Paista perunoita uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Laita tämän jälkeen uunin grillivastus vielä päälle 5 minuutiksi.

Perunoiden ollessa uunissa valuta ja huuhtele mustapavut. Valitse seuraavista:
1) Sekoita pavut Härkiksen joukkoon. Lisää mukaan mausteita. 
tai
2) Jos käytät valmista tacomausteseosta, kuumenna öljyä paistinpannulla ja paista härkistä pannulla pari minuuttia. Lisää pannulle mausteseos ja vesi, sekoita ja kuumenna hetki. Tämän jälkeen lisää mukaan mustapavut.
tai
3) Kuumenna öljy pannulla ja paista jauheliha kypsäksi. Lisää pannulle mausteseos ja vesi tai mausta omalla sekoituksella, sekoita ja kuumenna hetki. Tämän jälkeen lisää mustapavut jauhelihan joukkoon.

Ota perunat ulos uunista. Levitä härkis-/jauhelihapapuseos perunoiden päälle ja lisää juustoraaste. Paista uunin ylätasolla 225 asteessa 10 minuuttia.

Pese ja kuutioi tomaatit. Silppua puna- ja valkosipulit pieneksi. Poista chilistä siemenet ja hienonna pieneksi. Hienonna myös korianteri. Sekoita kaikki tomaattisalsan ainekset keskenään ja mausta maun mukaan limen mehulla, mustapippurilla ja suolalla.

 Halkaise avokadot, poista kivi ja kuutioi hedelmäliha omaan kulhoon tai tomaattisalsan joukkoon.


Voit levittää tuoretomaattisalsan, avokadot ja salsakastikkeen pellin päälle tai tarjoilla lisukkeet erikseen. Varaa tarjoiluun myös korianterisilppua ja halutessasi myös kermaviiliä tai ranskankermaa.


 

21. joulukuuta 2017

Joulusinappi

Sain äitini reseptivihon, johon hän on nuorena rouvana aloittanut kirjoittaa reseptejä. Etusivulle on huolellisella, koukeroisella käsialalla kirjoitettu "Ruokareseptejä, Rva *Äidin Nimi* 1961". Kovin montaa reseptiä vihossa ei kuitenkaan ole. Liekö kiireinen pikkulapsiarki vienyt kaiken ajan vai onkohan äiti, ruoka-alan ammattilaisena ja erinomaisena ruuanlaittajana, alkanut pian luottaa omiin kykyihinsä niin, ettei reseptejä ole tarvinnut pahemmin kirjoitella ylös.

Yksi resepti äitini vihosta on kuitenkin vuosien saatossa kaivettu lähes joka vuosi esille, nimittäin joulusinapin ohje. Selailin netissä monia joulusinappien reseptejä, mutta ihan tällaista ei tullut vastaan. Toisin kuin moniin itse tehtyihin sinappeihin, tähän ei tule kananmunaa eikä kermaa. Siksi tästä tuleekin aika väkevää, mutta makeaa. Maku on aika samanlainen kuin keltaisessa pullossa saatavissa Kotisinapissa. Sinappi sopii erityisesti kinkun kaveriksi ja onkin siten erinomainen lahja kinkun ystäville. Valmistaminen on niin nopeaa ja helppoa, että tämän ehtii keittää vielä ennen joulua. 

Herkullista ja rentoa joulua!






Joulusinappi


1 pieni purkki sinappijauhoa (1,5 dl)
1-1,5 dl sokeria
0,5 dl tummaa siirappia
vajaa 1 tl suolaa
1 rkl valkoviinietikkaa
2,25 dl kiehuvaa vettä
vajaa 1 rkl karkeita vehnäjauhoja
loraus eli noin 1 rkl konjakkia


Laita vesi kiehumaan kattilaan tai vedenkeittimeen. Sekoita sinappijauho, sokeri ja suola keskenään (toisessa) kylmässä kattilassa. Nosta kattila liedelle keskilämmölle ja kaada samalla joukkoon kiehuva vesi. Lisää etikka ja vehnäjauhot. Kiehauta seos koko ajan hitaasti sekoittaen, jonka jälkeen kaada siirappi sinapin joukkoon. Ole tarkkana, sillä sinappi palaa pohjaan todella helposti!

Ota kattila liedeltä ja vatkaa sinappi kylmäksi puuhaarukalla. Mausta konjakilla. Siirrä sinappi puhtaisiin purkkeihin ja säilytä kylmässä.




12. joulukuuta 2017

Lakritsitaatelit

Nyt ollaan taas niiden reseptien äärellä, joita ei ehkä edes kehtaa resepteiksi kutsua. Laku-, kaakao- ja kookostaateleita saa nykyään marketeista, mutta nämä itse tehdyt olivat mielestäni parempia. Tuoreita taateleita saa vihannesosastolta suurin piirtein ympäri vuoden ja näin joulun lähestyessä niitä on taatusti jokaisessa vähänkään isommassa kaupassa. Lakritsijauhetta löytyy niin ikään hyvin kauppojen leivonta-aine- tai maustehyllyistä. Käytämme Urtekramin luomulakritsijauhetta, joka toimii erinomaisesti myös näissä lakritsimanteleissa.








Lakritsitaatelit

10 taatelia
1-2 tl lakritsijauhetta

Poista taateleista kivet. Pyörittele taatelit kulhossa lakritsijauheessa ja tarjoile. 




 

7. joulukuuta 2017

Marinoidut punasipulit Express Style

Yksinkertaisten reseptien sarja jatkuu! Tähän herkkuun tarvitaan jo kuusi raaka-ainetta, mutta kypsennys hoituu itsekseen, joten vaikeuskerrointa on jopa vähemmän kuin banaaniletuissa ja palsternakkasipseissä, joissa kuitenkin on kärähtämisen vaara.

Raaka sipuli on usein liian väkevää peittäen alleen muut ruuan maut. Marinoitujen sipulien maku on pehmeämpi ja siksi ne sopivatkin hyvin salaatteihin, burgereihin, pizzoihin, täytettyihin leipiin tai lihan lisukkeeksi. Meillä syötiin näitä viimeksi vuohenjuustoleipien ja salaatin kera ja paahtopaistin lisukkeeksi nämä kuuluvat aina piparjuurikreemin kera.

Meidän suunnitelmallisuus ei useinkaan riitä siihen, että tajuaisimme laittaa sipulit marinoitumaan ajoissa, siksi tämä express-versio sopii meidän keittiöön erinomaisesti.





Pikamarinoidut punasipulit


2 punasipulia
0,5 dl punaviinietikkaa
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
myllystä rouhittua mustapippuria


Leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi tai puolirenkaiksi. Yhdistä kulhossa etikka, sokeri ja suola. Lisää sipulirenkaat ja sekoita hyvin. Anna marinoitua huoneenlämmössä 5-15 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää öljy ja pippuri.

Jos valmistat sipulit jo jonkin aikaa ennen tarjoilua, kannattaa ne nostaa kannella tai kelmulla peitettynä jääkaappiin odottamaan.


29. marraskuuta 2017

Kulhollinen aurinkoa: Linssikookoskeitto


Kuka sammutti valot? Näin loppuvuodesta tulee aina sellainen olo kuin säkissä eläisi.  Eihän tuo pimeys totisesti mikään uusi juttu ole kun on sattunut Suomeen syntymään, mutta kyllä se silti vaan tuntuu joka vuosi yhtä kurjalta. 

Koska aurinkoa ei yleensä ehdi arkipäivinä edes nähdä, pitää piristystä hakea d-vitamiinipurkin lisäksi ihan mistä tahansa sitä vain irti saa. Hyvä ruoka piristää aina, satoi tai paistoi, eikä tämä keitto tehnyt siitä poikkeusta. Kulhollinen tätä auringonkeltaista linssikeittoa sai hetkeksi auringon paistamaan ainakin meidän keittiössä. 

Ja pieni varoituksen sana: Kurkuma värjää helposti, joten  valkoisten muovisten keittiövälineiden käyttöä kannattaa välttää. Terv. Nimimerkki "Valkoinen sauvasekoitin on nyt pysyvästi iloisen keltainen".



Linssikookoskeitto



 1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 cm:n pala inkivääriä (n. 1 rkl)
0,5 rkl kurkumaa
0,5 tl chilihiutaleita
2 isoa tai 3 pienempää porkkanaa
2,5 dl punaisia linssejä
1 kasvisliemikuutio
1 l vettä
2-3 kaffirlimetinlehteä
1 prk (4 dl) kookosmaitoa
suolaa
1 rkl kookos- tai oliiviöljyä

jasmiiniriisiä
tuoretta korianteria
limelohkoja

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja raasta tai hienonna inkivääri. Pese ja kuori porkkanat ja leikkaa ne viipaleiksi.

Kuumenna öljy kattilassa keskilämmöllä ja kuullota sipulia, valkosipulia ja inkivääriä kattilassa pari minuuttia. Lisää kurkuma ja chilihiutaleet ja kuullota vielä minuutin verran. Lisää myös porkkanat kattilaan ja kypsennä sekoitellen pari minuuttia. Huuhtele linssit pakkauksen ohjeen mukaan ja lisää kattilaan. Kaada päälle vesi ja lisää liemikuutio sekä kaffirlimetinlehdet. Kuumenna kiehuvaksi ja vähennä sen jälkeen lämpöä niin, että keitto kiehuu hiljalleen. Anna porista kannen alla noin 20-25 minuuttia.

Keiton kiehuessa keitä jasmiiniriisi pakkauksen ohjeen mukaan. 2 hengen annos oli ainakin meillä sopiva. 

Tarkista, että porkkanat ovat varmasti kypsiä. Ota keittokattila liedeltä ja poista limetinlehdet. Soseuta keitto. Jos haluat jättää keittoon sattumia, jätä osa keitosta soseuttamatta. Lisää kookosmaito keiton joukkoon ja kuumenna kiehumispisteeseen. Tarkista maku ja lisää suolaa tarpeen mukaan.

Tarjoile keitto kuumana limen mehun ja korianterisilpun kanssa. Lisää muutama ruokalusikallinen riisiä suoraan lautaselle keiton keskelle.



25. marraskuuta 2017

Lohipasta

Tämä lohipastan resepti on kulkenut mukanani vuosia. Kopioin (siis ihan kopiokoneella) alkuperäisen reseptin työkaverini työpaikallemme tuomasta naistenlehdestä ja talletin kopion (siis ihan paperikopion) reseptivihkoni väliin. Vihko on tallella, mutta alkuperäinen resepti ei. Sen muistan, että muokkailin reseptiä jo heti alkuunsa ja matkan varrella se on muuttunut taatusti vielä lisää. 

Tällaisissa tutuissa, vaikka silmät kiinni onnistuvissa ja kymmeniä kertoja tehdyissä resepteissä on se ongelma, ettei varsinainen resepti tulekaan ihan lonkalta. Ainesosien suhteet muuttuvat varmaankin joka kerta. Tässä(kään) ei siis kannata jäädä reseptin orjaksi, sillä kastike kestää kyllä pienen sooloilun. Esimerkiksi viinin, tuorejuuston ja kerman määrät ovat vähän sinne päin ja niiden suhteita muuttamalla kastikkeesta saa helposti niin paksua kuin haluaa. Kylmäsavulohen voi korvata hyvin myös lämminsavulohella, vaikka kylmäsavulohen vahvempi maku sopii mielestäni paremmin tähän kastikkeeseen. Eikä se lohen määräkään nyt niin järjettömän tarkka ole. Olen itse monet kerrat tehnyt tämän ruuan juhlapöydän "jämäkaloista" eikä silloin tosiaankaan tule punnittua kalan määrää.





Lohipasta


oliiviöljyä paistamiseen
1 pieni tai keskikokoinen sipuli
1,5 dl valkoviiniä 
150 g ruohosipulituorejuustoa 
TAI 150 g maustamatonta tuorejuustoa + 3 rkl ruohosipulisilppua
2 dl ruokakermaa
150 g kylmäsavulohta
sitruunanmehua
suolaa, mustapippuria myllystä 
ruohosipuli- tai tillisilppua

tagliatelle-pastaa



Kuori ja puolita sipuli. Leikkaa puolikkaat ohuiksi siivuiksi. Lämmitä öljy kattilassa keskilämmöllä ja freesaa sipulisiivuja öljyssä muutama minuutti niin, että ne muuttuvat läpikuultaviksi ja pehmeiksi. Älä kuitenkaan ruskista sipuleita.

Lisää valkoviini kattilaan ja anna kiehahtaa, jotta alkoholi haihtuu pois. Lusikoi tuorejuusto mukaan ja sekoita. Jos käytät maustamatonta tuorejuustoa, lisää se tässä vaiheessa kattilaan, mutta lisää ruohosipulisilppu kastikkeeseen vasta ihan lopussa. 

Kun tuorejuusto on sekoittunut tasaisesti viinin joukkoon, lisää ruokakerma. Sekoita ja kuumenna kiehumispisteeseen. Sen jälkeen vähennä lämpöä ja anna kastikkeen kuplia viitisen minuuttia. 

Viipaloi kylmäsavulohi sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Lisää kalapalat kattilaan, sekoita ja sammuta hellan levy. Purista mukaan sitruunan mehua oman maun mukaan ja rouhaise perään mustapippuria. Maista ja lisää suolaa tai muita mausteita tarpeen mukaan.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Annostele kastike lautasille pastan päälle tai sekoita pasta ja kastike keskenään ennen tarjoilua. Koristele ruohosipuli- tai tillisilpulla.





18. marraskuuta 2017

Palsternakkasipsit

Naurettavan helppojen reseptien sarja jatkuu! Jos banaanilettuihin tarvitsi kahta raaka-ainetta niin näihin palsternakkasipseihin tarvitsee huimat kolme. Uuni tekee suurimman työn ja keittiöhäärääjän tärkeimmäksi tehtäväksi jää vahtia, etteivät sipsit pala. 




Palsternakkasipsit

 

2 palsternakkaa
2 rkl rypsiöljyä
suolaa


Kuori palsternakat ja leikkaa päät pois. Siivuta ohueksi mandoliinilla tai juustohöylällä. Kaada viipaleet kulhoon ja lisää öljy. Sekoita käsin niin, että viipaleet ovat kauttaaltaan öljyssä. 

Lado viipaleet vierekkäin (ei päällekkäin) kahdelle uunipellille, pienet viipaleet omalleen ja isot omalleen. Paista 200-asteisessa uunissa (kiertoilma 190 astetta) 10-15 minuuttia, kunnes sipsien reunat ovat ruskistuneet. Vahdi paiston loppuvaiheessa, etteivät sipsit pala. Kiertoilmauuniin voit laittaa pellit samaan aikaan paistumaan.

Ripottele uunista otetuille sipseille suolaa maun mukaan. Tarjoile esim. tämän herkullisen valkosipulidipin kanssa. Nämä sopisivat myös ruokalahjaksi.   


12. marraskuuta 2017

Banaaniletut

A niin kuin aamupala, B niin kuin banaaniletut ja C niin kuin cranberries (tai niin kuin karpalot c:llä, heh)! Hyvät asiat ovat useimmiten yksinkertaisia. Jos tämä sääntö jossain pätee niin ainakin ruuanlaitossa. Tämä resepti ja pari seuraavaakin blogiin tulevaa ovat niin helppoja, että mietin kauan, viitsinkö niitä edes tänne laittaa. Kuten näkyy, päädyin kuitenkin laittamaan, sillä blogin aloittamisen perimmäinen tarkoitus oli tallentaa muistiin niin uudet kokeilut, vanhat ja hyvät reseptit kuin myös nämä helpot herkut. 

Mutta siis, banaaniletut. Nämä olivat taannoin oikea ruokailmiö ja tuntuukin, että kaikki ovat näitä tehneet. Meidänkin ensimmäinen kokeilu on jo useamman vuoden takaa, mutta olivat pitkään unohduksissa. Ehkä siis ihan tarpeellista tallentaa letut blogimuistiin.

Lettuihin tarvitsee kypsiä banaaneja, itse asiassa ylikypsät banskut uppoavat lettuihin paremmin kuin hyvin.






Banaaniletut


2 kypsää banaania
4 kananmunaa

Soseuta kuoritut banaanit esim. sauvasekoittimella. Riko joukkoon kananmunat ja vatkaa tasaiseksi. Paista lettupannulla tai paistinpannulla pancake-tyyliin yksi paksumpi lettu kerrallaan voissa keskilämmöllä. 

Meillä syötiin näitä sunnuntaiaamuna vaahterasiirapin ja tuoreiden karpaloiden kera. Mikä tahansa, mikä sopii lisukkeeksi tavallisille letuille, sopii myös näiden banaanilettujen kylkeen! 




31. lokakuuta 2017

Chili con härkis

Meillä syödään niin vähän lihaa, ettei edes viitsitty erikseen lähteä kampanjoimaan lihattoman lokakuun puolesta. Jauhelihankin käyttö on vähentynyt huimasti sen jälkeen kun löysimme Härkiksen. Monissa ruuissa, kuten tässä ja makaronilaatikossa härkiksen ja jauhelihan eroa ei edes huomaa.

Ostimme kaksi texmex-maustettua Härkis-pakettia tarjouksesta ja toisen upotimme itse tehtyjen tortillojen sisälle guacamolen ja tuoretomaattisalsan kanssa. Toinen odotti jääkaapissa kokin inspiraatiota, joka iski tässä muodossa. Kolealla säällä kivasti lämmittävä chili sin carne eli chili con härkis päätyi sunnuntain ruokalistalle. Niin hyvää ja täyttävää!




Chili con härkis



1 sipuli
3 valkosipulinkynttä 
1-2 tl chilihiutaleita
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl jauhettua korianteria
2 tl jauhettua juustokuminaa
2 tl oreganoa tai meiramia
0,5 tl kanelia
1 prk tomaattimurskaa
3 rkl tomaattipyrettä
3-4 dl kasvislientä
1 prk kidneypapuja (ready to use)
1 pkt Texmex Härkistä (maustamatonkin käy)
0,5 rkl ruokokidesokeria (tavallinenkin tai fariinisokeri käyvät)
suolaa
mustapippuria
2 rkl oliiviölkyä paistamiseen
tuoretta korianteria ja riisiä



Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljy keskilämmöllä paistokasarissa ja lisää mausteet. Lisää sipuli ja paista muutamia minuutteja. Lisää valkosipuli ja tomaattipyree  ja jatka paistamista. Varo, etteivät sipulit pala.

Kaada tomaattimurska ja kasvisliemi pannulle. Valuta ja huuhtele kidneypavut ja lisää ne kastikkeeseen. Sekoita hyvin. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin puoli tuntia. Lisää härkis kastikkeeseen parinkymmenen minuutin jälkeen. Tarkista lopuksi maku ja mausta suolalla ja mustapippurilla tarpeen mukaan.

Tarjoile riisin ja tuoreen korianterin kanssa.


15. lokakuuta 2017

Pataleipä

Tässä leivässä on todennäköisesti paras panos-tuotos -suhde, mitä kotona leivottuun leipään voi saada. T-o-d-e-l-l-a vähän vaivaa (vaivausta ei ollenkaan, se on suorastaan kiellettyä), mutta paljon makua. Pelkkiä vehnäjauhoja käyttämällä pääsee jo pitkälle, mutta erilaisilla jauhoilla, leseillä ja siemenillä leipään saa erilaisia makuja. Tämän version tuunasin ruisjauhoilla ja kauraleseillä.






 Pataleipä ruistwistillä

 5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl kauraleseitä
1,5 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
3,5 dl vettä

Mittaa jauhot, yhteensä siis 7 dl, suola ja kuivahiiva kulhoon ja sekoita. Lämmitä vesi 42-asteiseksi ja lisää kuivien aineiden joukkoon. Sekoita nopeasti taikinaksi, älä vaivaa. Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina nousemaan huoneenlämpöön 12-18 tunniksi.

Kun on aika leipoa leipä, kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja taittele palloksi. Edelleen: älä vaivaa! Ripota päälle jauhoja ja peitä leivinliinalla. Anna leivän kohota pöydällä liinan alla puolesta tunnista tuntiin. 

Kun leipä kohoaa liinan alla, laita pata kansineen kylmään uuniin ja lämmitä uuni 225-asteiseksi. Pidä pata uunissa sen aikaa kun leipä kohoaa. Minulla ei ole valurautapataa, mutta keraamisessa padassakin leipä onnistuu hyvin. Kuulemma myös näin kuuman uunin kestävässä kattilassakin leipä onnistuu.

Ota pata uunista ja heitä taikinapallo pataan. Laita kansi päälle ja paista uunissa noin 30 minuuttia. Poista kansi ja paista leipää vielä noin 15 minuuttia.

Leivän pitäisi irrota padasta helposti.

26. syyskuuta 2017

Uunijuurekset paahdetulla valkosipulikastikkeella

Olen huomannut, että monet ruuat yhdistyvät vahvasti ihmisiin tai tapahtumiin. Britakakuista, voileipäkakuista tai muista taidokkaista leivonnaisista tulee mieleen mummini kun taas mamman bravuuri olivat lihapullat. Isosiskoni esitteli minulle tacot 1990-luvulla ja kantarellirisottoa tarjoilin herra Vähänvielälle kun ensimmäistä kertaa kokkasin hänelle. Häämatkamme mieleen tuovat ruuat ovat tomaatti-mozzarella-salaatti ja maailman paras Alio, olio & prezzemolo, jonka söin pienessä ravintolassa Napolin kapeiden katujen sokkeloissa.

Uuunijuurekset ovat ainakin omasta mielestäni yhden, aikanaan harrastuksen yhteen tuoman ja hyvin ruokaorientoituneen ystäväporukkani nimikkoruoka. Tätä kokattiin porukalla mm. silloin kun yksi oli lähdössä pitkäksi aikaa ulkomaille ja myös silloin kun mentiin ihailemaan toiselle syntyneitä kaksosia ja hemmottelemaan tuoretta äitiä. Reseptikin on peräisin kahden ystävyksen siskolta.

Uunijuureksista on tullut myös oman keittiömme vakioruoka ja ihmekös tuo, niin helppo se on valmistaa. Reseptiä on helppo muunnella juureksia ja sieniä vaihtamalla ja käyttämällä erilaisia mausteita. Esimerkiksi pieni loraus valkoviiniä juuresten joukkoon paiston alussa tai esimerkiksi maustaminen chilillä antavat juureksiin ihan uuden maun. Paahdetun valkosipulin voi myös puristaa juuresten joukkoon jos haluaa tarjoilla juuresten kanssa jotain muuta kastiketta. Fetajuustonkin voi korvata vuohenjuustolla tai sinihomejuustolla. Variaatiot ovat siis tästä edullisesta ruuasta lähes loputtomat.  





Uunijuurekset

 uunipellillinen juureksia, esim. bataattia, perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, lanttua, punajuuria, maa-artisokkaa

2-3 punasipulia
4 valkosipulinkynttä 
oliiviöljyä
1 rasia herkkusieniä (tai vastaava määrä muita sieniä)
1 keltasipuli 
(1 kesäkurpitsa)
1 rasia kirsikkatomaatteja 
rucolaa
1 pkt fetajuustoa 
1-2 tl kuivattua timjamia
suolaa ja mustapippuria



Kuori ja pilko/lohko juurekset reiluiksi suupaloiksi. Lanttu kestää kypsyä muita kauemmin, joten pilko se vähän pienemmäksi kuin muut.

Kuori ja lohko punasipulit. Kuori myös valkosipulinkynnet ja litistä ne lappeelleen käännetyllä veitsellä.

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja laita valkosipulit pellille. Kaada päälle kunnon loraus oliiviöljyä ja pelti uuniin samaan aikaan kun laitat sen päälle (180 astetta). 

Vahdi, etteivät valkosipulit pala. Ota pelti uunista kun uuni on lämmin ja kaada joukkoon juurekset ja punasipulilohkot (ja paloiteltu kesäkurpitsa). Pyöritä juurekset öljyssä ja mausta timjamilla, suolalla ja mustapippurilla.

Paahda juureksia uunissa noin tunti tai kunnes ne ovat kypsiä. Kääntele niitä paiston puolivälissä.

Pilko herkkusienet ja silppua keltasipuli. Paista herkkusienet ja sipuli oliiviöljyssä pannulla. Pese ja halkaise kirsikkatomaatit. 

Kun juurekset ovat kypsiä, anna niiden jäähtyä hetki ja lisää joukkoon paistetut herkkusienet ja sipulit, kirsikkatomaatit ja rucola. Murustele fetajuustoa koko komeuden päälle tai lautaselle.

Tarjoa vihersalaatin ja paahdetun valkosipulikastikkeen kanssa.


Paahdettu valkosipulikastike


1 kokonainen valkosipuli
2 prk kermaviiliä
ripaus sokeria
suolaa ja mustapippuria
2 tl sitruunamehua
yrttejä maun mukaan

Laita valkosipuli foliosta tehtyyn "kuppiin" juurespellin reunaan tai omaan pieneen uunikestävään astiaan. Paahda valkosipulia uunissa noin 30-40 minuuttia. 

Anna valkosipulin jäähtyä ennen kuorimista. Purista valkosipulikynsistä sisus ulos ja survo haarukalla tai sauvasekoittimalla tasaiseksi massaksi. Lisää kermaviili ja mausta. 

Jos haluat voimakkaamman valkosipulin maun, paahda kaksi valkosipulia.

Kastike toimii erinomaisesti myös dippinä tuoreille vihanneksille tai perunalastuille.


14. syyskuuta 2017

Mustapapuhampurilainen

Tässä ei enää jauhelihapihvejä hampurilaisiin kaivata kun mustapapupihvi maistuu vähintään yhtä hyvältä! Toinen, vaivattomampi suosikkimme on pakasteesta löytyvät quorn-pihvit.

Burgerisämpylöiden reseptin nappasin Liemessä- ja Hannan Soppa -blogistien kirjasta Katukeittiö - Parempaa roskaruokaa. Itse tehdyt sämpylät ovat erinomainen valinta, mutta pidin reseptinä enemmän tästä Suklaapossun versiosta. Ei mikään ihme, resepti kun on peräisin hampparien valtakunnasta, Amerikasta. 





Burgerisämpylät

8-10 kpl

25 g tuorehiivaa
2,5 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 kananmuna
2 rkl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

voiteluun 1 kananmuna ja 1 rkl vettä

päälle seesamin- tai unikonsiemeniä


Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja murustele hiiva veteen. Sekoita ja anna seistä 1o minuuttia. Sekoita joukkoon öljy, kananmuna, sokeri ja suola. Lisää jauhot koko ajan sekoittaen. Vaivaa taikinaa käsin (tai koneella) viitisen minuuttia.

Nostata taikinaa öljyllä sivellyssä kulhossa kostean keittiöpyyhkeen alla 1,5 tuntia.

Jaa taikina 8-10 osaan ja pyöritä sämpylöiksi. Asettele leivinpaperin päälle uunipellille ja litistä hieman. 

Sekoita kananmuna ja vesi. Voitele sämpylät seoksella. Paista 180 asteessa 20-25 minuuttia.


Burgeripihvit mustapavuista

400 g valutettuja mustapapuja
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 dl pankojauhoja
0,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl oliiviöljyä + öljyä paistamiseen
1 rkl soijakastiketta
0,5 tl suolaa
1 tl chilihiutaleita
rouhittua mustapippuria
0,5 tl savustettua paprikajauhetta

Lisäksi

cheddar-juustoviipaleita (tai muuta maukasta juustoa)
salaattia
renkaiksi leikattua sipulia
tomaattiviipaleita


Valuta mustapavut. Silppua sipulit ja kuullota niitä pannulla öljytilkassa. Laita kaikki aineet kulhoon ja surauta tasaiseksi sauvasekoittimella. Myös monitoimikonetta voi käyttää. Massa on hyvä jättää vähän karkeaksi, jotta pihvit pysyvät paremmin muodossaan.

Kasta kädet vedellä tai öljyllä ja muotoile neljä pihviä. Paista pihvejä noin 15 minuuttia 200-asteisessa uunissa, jonka jälkeen pihvit kannattaa vielä grillata, ihan vaan maun takia. Kun pihvit on käännetty, aseta juustoviipale paistetulle puolelle ja annan juuston sulaa.


Halkaise sämpylät ja grillaa leikkauspinta, mutta varo polttamasta sämpylöitä. Leikkauspinnan grillaaminen tekee hampurilaisen koostumuksesta paremman, sillä tällöin sämpylä ei ime itseensä kaikkia nesteitä ja muutu ikäväksi mössöksi. Leikkauspinnan voi "sulkea" myös kuumalla, kuivalla pannulla. 

Hyvän hampurilaiskastikkeen saat sekoittamalla majoneesia ja sriracha-kastiketta tai harissatahnaa. Myös valkosipulinen tai sinappinen majoneesi sopii maukkaan juuston ja pihvin pariksi. Majoneesia voi keventää sekoittamalla majoneesin joukkoon hieman maustamatonta jogurttia, mutta maltillisesti, sillä jogurtti tekee kastikkkeesta helposti liian löysää.

Kokoa hampurilaiseen mieleisiäsi lisukkeita ja sitten vaan ääntä kohti, nam!



10. syyskuuta 2017

Karamellisoitu sipulipiirakka

Viisi entistä ja nykyistä työkaveria istui elokuisessa illassa punaisen mökin pihapöydän ympärillä vaihtamassa kuulumisia ja parantamassa maailmaa. Juttu katkesi hetkeksi kun emännän leipoma karamellisoitu sipulipiirakka sai huomiomme ensin kauniilla ulkonäöllään ja sitten mahtavalla maullaan. Onneksi resepti seurasi perässä. 

Piirakka oli niin hyvää, että sellainen piti tehdä heti omankin ruokapöydän iloksi. Sipulia tulee paljon, mutta karamellisoituna se on pehmeää, makeaa ja vaan niin herkullista!

Haastavin osuus on sipulikiekkojen paistaminen niin, että ne pysyvät kasassa eivätkä pala. Erilaisista sipuleista tulee paistaessa hauskasti erivärisiä. Tummasta punasipulista tulee melkein mustaa - kuten kuvasta näkyy. Piirakan tumman purppuraiset ja kellertävät sävyt sopivat syksyyn kuin nenä päähän.


  

 Karamellisoitu sipulipiirakka


 Pohja

125 g voita
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 dl sipuli-crème fraîchea eli sipuli-ranskankermaa (ks. alla)



Täyte

400 g erilaisia sipuleita (käytin erikokoisia puna- ja keltasipuleita)
2 rkl voita
2 tl sokeria
ripaus suolaa
rouhittua valkopippuria myllystä
2 dl juustoraastetta (itse käytin mustaleimaemmentalraastetta)
loput sipuli-crème fraîchesta
pari oksaa tuoretta timjamia



Sipuli-crème fraîche

Voit käyttää valmiiksi maustettua crème fraîchea (esim. Crème Bonjour-sarjan Cuisine Crème Fraîche Sipulisekoitus) tai tehdä sen itse alla olevan ohjeen mukaan. Tähän piirakkaan käytin purkillisen em. Crème Bonjourin ranskankermaa täytteeseen ja pohjaan tein puolet tästä reseptistä:

400 g crème fraîchea
0,5 dl paahdettua sipulirouhetta
1,5 tl sokeria
0,5 tl suolaa 



Valmista sipuli-crème fraîche, jos teet sen itse, sekoittamalla ainekset. 

Anna voin sulaa huoneenlämpöiseksi. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja lisää voi. Nypi taikina murumaiseksi. Lisää crème fraîche ja sekoita. Laita taikina vähintään vartiksi jääkaappiin jähmettymään, minkä jälkeen sen käsittely on helpompaa. Painele  taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille vaikka sillä aikaa kun paistat sipulit. Laita piirakkapohja jääkaappiin odottamaan täyttämistä.

Kuori sipulit ja leikkaa ne noin 0,5 cm:n paksuisiksi kiekoiksi. Älä irrota kiekkojen kerroksia toisistaan. Kuumenna voi paistinpannulla ja lisää sipulikiekot pannulle vieri viereen. Paista sipulit kahdella pannulla tai kahdessa erässä, jos ne eivät muuten mahdu. Paista sipuleita kannen alla noin 10 minuuttia. Varo, etteivät ne pääse palamaan! Keskilämpö tai jopa hieman alhaisempi lämpötila, hellasta riippuen, on varmasti sopiva. Ripota sokeri sipulien päälle ja käännä kiekot varovasti niin, että ne pysyvät kasassa.

Kypsennä sipuleita vielä noin 5-10 minuuttia ilman kantta. Mausta suolalla ja pippurilla.

Yhdistä juustoraaste ja loput sipuli-crème fraîchesta. Riivi joukkoon timjamin lehdet. Levitä täyte piirakkapohjalle ja asettele päälle sipulikiekot.

Paista uunin alimmalla tasolla 200 asteessa (lämpötila ilman kiertoilmaa) noin 40 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä.