28. toukokuuta 2018

Marinoidut kanavartaat kahdella tapaa

Suunnittelimme kotiin kaasugrillin ostamista pari vuotta. Vihdoin vapun aikoihin päätimme repäistä ja kantaa Weberin kotiin. Sen jälkeen kokkaus jos toinenkin on kulunut rattoisasti erilaisia grilliruokia mutustellen.

Innostuin myös marinoimaan itse kanaa. Yksi syy siihen, että meillä syödään niin vähän kanaa, on varmasti se, etteivät kaupan valmismarinadit oikein maistu meille. Ja niin klisee kuin se onkin niin näiden itse tehtyjen marinadien jälkeen ei enää muu maistukaan.

Alla on kaksi hyväksi todettua marinadia kanalle, korealainen barbequemarinadi ja raikas, sitruunasta kirpeyttä saava yrttimarinadi. Molemmista marinadeista riittää noin 500 grammalle broilerin rintafilettä, jotka pilkoin reiluiksi paloiksi ennen marinointia.









Korealainen bbq-marinadi


3 rkl soijakastiketta
0,5 rkl gochujang-maustetahnaa
0,5 rkl ruokosokeria
1 rkl miriniä
2 tl riisiviinietikkaa
2 valkosipulinkynttä
noin 4 cm pätkä inkivääriä
2 tl seesamiöljyä


Lisäksi purjo ja varrastikkuja


Kuori inkivääri ja paloittele se muutamaan osaan. Kuori valkosipulit ja murskaa ne veitsen lappeella. Sekoita kaikki marinadin aineet pakastuspussissa tai kulhossa, lisää kanat ja anna marinoitua vähintään pari tuntia, mielellään pidempäänkin. 










Sitruunainen yrttimarinadi


kunnon loraus oliiviöljyä (n. 0,75-1 dl)
1 luomusitruunan kuori
puolikkaan sitruunan mehu
2 valkosipulinkynttä
1 tl rosmariinia
1 tl timjamia
1 tl persiljaa
pari pientä oksaa tuoretta minttua
1 rkl juoksevaa hunajaa
suolaa
mustapippuria


Lisäksi purjo ja varrastikkuja


Pese sitruuna hyvin. Viillä sitruunankuoresta kuorimaveitsellä pitkiä lastuja. Kuori valkosipulinkynnet ja murskaa ne veitsen lappeella. Sekoita kaikki marinadin aineet pakastuspussissa tai kulhossa, lisää kanat ja anna marinoitua vähintään pari tuntia, mielellään pidempäänkin. 


************************


Jos käytät puisia varrastikkuja, liota niitä vedessä vähintään tunti ennen vartaiden kokoamista. Leikkaa purjon päät pois ja halkaise pituussuunnassa. Huuhtele kerrosten väleistä hiekka pois. Paloittele purjon puolikkaat noin 4 cm:n paloiksi. Pujottele vartaisiin vuorotellen kanaa ja purjoa. Grillaa vartaita kymmenisen minuuttia melko kuumassa grillissä, välillä niitä käännellen. Tarkista kypsyys.