14. helmikuuta 2016

Rapupihvit sitruunaruohomajoneesilla

Hyvää ystävänpäivää! Tämän reseptin merkkasin Glorian ruoka & viini -lehdestä heti kun sen luin, mutta kesti useamman viikon ennen kuin ehdin kokeilla. Ja kyllä kannatti kokeilla, nam! Lehdessä pihvien lisukkeena oli hyvin samankaltainen papaijasalaatti kuin mitä itse teen ja luotinkin lisukkeessa omaan reseptiini.

Tein samalla kertaa rapupihveistä myös tofuversion niin, että sotkin kulhossa ensin sipulit, chilin, korianterin ja mausteet ja jaoin seoksen kahteen kulhoon. Toiseen laitoin yhden paketillisen hienonnettua tofua ja toiseen noin 250 g hienonnettuja katkarapuja. Lisäsin kumpaankin yhden kananmunan ja vajaan desin maissitärkkelystä. Kananmunaa tuli siis suhteessa enemmän kuin alla olevassa reseptissä, mutta kananmunien määrä kannattaa muutenkin katsoa aina tapauskohtaisesti, sillä joskus niitä voi tarvita pihvien kasassa pysymiseen enemmän kuin reseptissä on.




Rapupihvit


500 g kuorittuja katkarapuja 
tai
2 pkt (600 g) kylmäsavutofua

3 kevätsipulia
1-2 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
2-3 rkl tuoretta korianteria
2 rkl riisiviinietikkaa
3 tl kalakastiketta
2-3 tl tuoretta sitruunaruohoa tai 1 tl sitruunaruohotahnaa
1 tl ruokosokeria
1 kananmuna
0,5-1 dl maissitärkkelystä (Maizena)

Sulata katkaravut ja valuta ne hyvin. Purista ylimääräistä nestettä pois. Hienonna katkaravut.

Hienonna kevätsipuli, valkosipuli, chili ja korianteri ja sekoita ne katkarapusilpun kanssa. Lisää joukkoon loput aineet ja sekoita hyvin.

Paista pihvit lettupannulla noin minuutti per puoli. Pihvit onnistuvat myös isolla paistinpannulla. Nosta tällöin 1-2 rkl massaa pannulle, litistä ja muotoile lastalla tai lusikalla. Aluksi kannattaa paistaa yksi pieni koepihvi, jotta saat tarkistettua maun ja tarvittaessa säädettyä sitä. Itse säädin makua pienellä lorauksella scirachaa, sillä käyttämäni tuore chili osoittautui koepaistossa varsin miedoksi yksilöksi.

Katkaravut voi hyvin korvata tofulla. Tällöin hienonna tofu ensin veitsellä pieneksi ja sen jälkeen vielä kulhossa käsin ihan hienojakoiseksi massaksi. 

Tarjoile sitruunaruohomajoneesin kanssa:

Sitruunaruohomajoneesi

1,5 dl majoneesia 
(osan voi korvata turkkilaisella jogurtilla tai kermaviilillä)
2 rkl limen mehua
2 tl sitruunaruohotahnaa

Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna maustua jääkaapissa sillä aikaa kun teet pihvit.





11. helmikuuta 2016

Aasialainen nuudelisalaatti


Aasialainen nuudelisalaatti


1 kurkku
1 papaija tai 1/2 cantaloupemeloni
kirsikkatomaatteja
kevätsipulia
125 g riisinuudeleita
1 pkt (kylmäsavu)tofua, vaihtoehtoisesti kanaa tai katkarapuja
suolapähkinöitä
tuoretta korianteria
tuoretta babypinaattia, salaattia

Kastike

2 valkosipulin kynttä
pieni pala inkivääriä
1 tuore chili
1-2 limen mehu
1-2 tl palmu- tai kookossokeria
3-4 rkl kalakastiketta


Kuori kurkku, halkaise ja poista keskiosasta siemenet lusikalla. Poista papaijasta tai melonista siemenet ja kuori. Suikaloi kurkku ja papaija ohuiksi, noin 5 cm:n pituisiksi suikaleiksi. Halkaise pestyt kirsikkatomaatit. Leikkaa kevätsipuli ohuiksi siivuiksi. Sekoita kulhossa.

Kuutioi tofu ja halutessasi paista sitä hetki pannulla. Tofun voi korvata hyvin esimerkiksi paistetuilla kanapaloilla tai katkaravuilla. Viimeksi tarjoilin salaatin näiden mielettömän hyvien rapupihvien kanssa.

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja huuhtele lopuksi siivilässä kylmällä vedellä. Jos haluat helpottaa salaatin syömistä, pilko nuudeleita saksilla hieman pienemmiksi.

Kastiketta varten hienonna valkosipuli ja kuorittu inkivääri ja murskaa niitä morttelissa. Lisää chilisilppua maun mukaan ja murskaa. Halutessasi poista chilistä siemenet ennen hienontamista. Lisää mortteliin limenmehu, sokeri ja kalakastike. Maista ja säädä maut ennen kastikkeen lisäämistä salaatin joukkoon.

Sekoita kastike hyvin salaatin joukkoon, lisää suolapähkinät ja korianterisilppu. Tarjoile salaattipedillä.

7. helmikuuta 2016

Uunikuivatut tomaatit

Kun nämä tomaatit yhdistää eniten käyttämäämme arjen pelastusruokaan, Alio, olio & prezzemoloon, syntyy meidän arjen pelastuspasta nro 2. Toki nämä herkkupalat pitää tehdä etukäteen, mutta kun niitä kerran on tehnyt, valmistuu ruoka nopeasti. Tai siis valmistuu siinä tapauksessa, ettei joku herkkusuu ole käynyt napostelemassa kulhoa tyhjäksi...





Uunikuivatut tomaatit


2 rasiaa kirsikka- tai kirsikkaluumutomaatteja
suolaa
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä


Halkaise pestyt tomaatit ja levitä ne leikkauspinta ylöspäin uunipellille leivinpaperin päälle. Pirskota päälle vähän oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.

Paista 80-100 asteessa kahdesta neljään tuntia. Tomaateista kuuluu haihtua neste, mutta tarkkaile, etteivät ne pala.

Käytä pastan tai esimerkiksi salaatin joukossa.



6. helmikuuta 2016

Tupaantuliaisten menu

Ystävien kanssa illan viettäminen ja juhlien järjestäminen ovat mukavaa puuhaa, mutta tarjottavien keksiminen on melkoinen päänvaiva. Sitä haluaa itse päästä helpolla niin, ettei enää juhlien aikana tarvitse tehdä tarjoilujen eteen paljoakaan. Kylmätilaa on rajallisesti, mutta toisaalta isolle porukalle lämpimän ruuan tarjoilu on haastavaa. Jotain uuttakin olisi kiva kokeilla, mutta uskaltaako? Pitäisikö ruokiin valita jokin teema? Vieraiden allergioissa ja ruokavalioissa on niissäkin oma miettimisensä. Onko kaikille tarpeeksi erilaisia vaihtoehtoja?

Päädyimme sekoittamaan uusia kokeiluja ja tuttuja, hyväksi todettuja ruokia. Kreikkalainen perunasalaatti ja caesarsalaatti on testattu niin moneen kertaan, että niiden onnistumiseen saattoi luottaa, mutta gazpachon ensimmäisestä erästä tuli niin järkyttävän väristä, ettei sitä olisi kehdannut tarjota kenellekään eikä makukaan ollut ihan kohdillaan. Poromoussesta puolestaan tuli ensin ihan liian juoksevaa. Tässä kohdassa valmistauduimme jo henkisesti tilaamaan ison kasan pizzoja Pizzariumista... Mousse saatiin kuitenkin korjattua lisäämällä siihen tuorejuustoa ja gazpachon toinen erä onnistui erinomaisesti kun vaihdoimme balsamicon punaviinietikkaan, tölkkitomaatit tuoreisiin ja säädimme mausteita. 

Suurin taistelu käytiin juhlia edeltävällä viikolla macaronleivosten, leipurin ja uuden uunin välillä. Olen tehnyt macaronleivoksia ihan onnistuneesti aikaisemmin niin ranskalaisella kuin italialaisellakin tavalla, mutta nyt ei tahtonut onnistua kumpikaan. Joko kuoret ruskettuivat liikaa, olivat onttoja, levisivät ja/tai jäivät leivinpaperiin kiinni. Luin leivontablogeista kaikki löytämäni vinkkivitoset, mutta homma ei vaan onnistunut. Kolmannen erän jälkeen löin patakintaat lopullisesti tiskiin, mutta minut tsempattiin kokeilemaan vielä kerran, koska tappioon ei voi lopettaa. Onneksi, sillä viimeinen erä onnistui niin, että siitä sai kasattua tarjottavaakin, vaikka leivosten kuorista osa pullistuikin uunissa liikaa. Kirjoitan tämän taistelun muistiin tänne blogiin, jotta muistan tulevaisuudessa olla tarjoamatta macaroneja juhlissa.


Tupaantuliaisten vol. 1 menu


Alkumaljana Anna de Codorníu Cava Brut -kuohuviini

Gazpachoshotti
Blinipannukakku lämminsavulohella, mädillä ja smetanalla (tein Soppa365:n reseptillä)
Kasvissyöjille blinipannukakku sienisalaatilla
Saaristolaisleipäset poromoussella
Saaristolaisleipää tuorejuustolla

Valkosuklaa-puolukkamuffinssit
Macaronleivokset mangositruunatäytteellä


Valkoviininä Montalto Cataratto Viognier
Punaviininä Barone Montalto Nero d'Avola Collezione di Famiglia Passivento
Jälkiruuan kanssa kahvia ja Blossan 2015 Earl Grey -glögiä




Osa resepteistä löytyykin jo täältä blogista, mutta uusista kokeiluista ei ehditty juhlapäivänä napata valokuvia. Niiden reseptit päätynevät tänne ehkä myöhemmin jos vielä joskus teemme samoja ruokia uudestaan.

Tämä menu toimi hyvin ja oli isäntäparillekin kohtuullisen vaivaton itse juhlapäivänä. Macaronit (sen viimeisen onnistuneen erän) tein edellisenä iltana, sillä täytetyt macaronit säilyvät hyvin jääkaapissa. Muffinssit leivoin aamupäivällä. Gazpachon, pannukakun ja poroleipäset teimme niin ikään etukäteen valmiiksi jääkaappiin ja esille nostettaessa vain kaadoimme gazpachot laseihin ja koristelimme pannukakun. Myös perunat keitimme ja krutongit paistoimme etukäteen. Juuri ennen vieraiden saapumista teimme perunasalaatin kastikkeen tarjoilukulhojen pohjalle, surautimme caesarkastikkeen, pilkoimme salaatin ja heitimme hieman pehmenneet krutongit hetkeksi uuniin. Viimeisenä, vieraiden jo siemaillessa kuohuviiniä ja tehdessä tupatarkastusta, paistoimme perunat ja viimeistelimme perunasalaatin. Näin saimme sen tarjottua lämpimänä. 

Kaikki vaikuttivat löytävän pöydästä syötävää ja olimme itsekin ihan tyytyväisiä lopputulokseen. Petrattavaa jäi, vähän vielä tietenkin, mutta uskallamme varmasti kutsua isomman porukan kylään myös toistekin.