26. joulukuuta 2015

Sienisalaatti

Sienisalaattia olen tehnyt viimeksi itse varmaan 15 vuotta sitten. Oli korkea aika kokeilla uudestaan!





Sienisalaatti

350 g suolasieniä
2 salottisipulia
1 dl smetanaa
1 dl kermaa
loraus valkoviinietikkaa
suolaa, pippuria

Liota sieniä kylmässä vedessä muutama tunti tai ryöppää ne. Käytin salaattiin markkinoilta ostamiani suolattuja kangasrouskuja, jotka ryöppäsin paketin ohjeen mukaan. Huuhtele sienet huolellisesti kylmällä vedellä siivilässä ja purista vesi pois. Jätä valumaan.

Hienonna sienet ja sipulit hyvin hienoksi silpuksi. Sekoita sieni- ja sipulisilput sekä smetana, mausteet ja viinietikka. Maista ennen suolan lisäämistä, ettei salaatista tule liian suolaista. Anna maustua jääkaapissa ainakin puoli tuntia.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää salaatin joukkoon vähän ennen tarjoilua. Näin kerman kuohkeus ei häviä.

25. joulukuuta 2015

Saaristolaisleipä

Ilman tätä leipää ei meillä tule joulua. Tätä syödään joulupöydässä, joulupäivän aamupalalla, iltapalalla (lue: yöpalalla), ihan milloin vain. Jokaisella on tälle oma suosikkipäällysteensä: voi, kotijuusto, mäti & smetana, maksapasteija, mitä näitä nyt on...

Teen saaristolaisleipiä joulukuussa monta kertaa, sillä leipiä viedään sukulaisille ja ystäville, jotka osaavat jo odottaakin näitä omaan joulupöytäänsä. Myös omaan pakkaseen laitan muutaman leivän myöhempää käyttöä varten. Saaristolaisleipä sopii erinomaisesti kalakeiton kaveriksi ja siitä on helppo tehdä juhliin pieniä leipäsiä, esimerkiksi poro- tai lohimoussella päällystettynä.


Saaristolaisleipä


1 l piimää
75 g tuorehiivaa
3 dl siirappia
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
3 dl kaljamaltaita
10 dl vehnäjauhoja
1 rkl suolaa

siirappia ja vettä voiteluun


Lämmitä piimä varovasti kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva lämpimään piimään ja lisää siirappi. Sekoita ja varmista, että hiiva on liuennut nesteeseen.

Sekoita toisessa kulhossa keskenään jauhot, kaljamaltaat, vehnäleseet sekä suola. Sekoita jauhoseos nesteen joukkoon. Taikinaa ei tarvitse vaivata. Anna taikinan kohota 1,5 tuntia liinan alla vedottomassa paikassa. Taikina nousee paljon, joten tee taikina mahdollisimman isoon kulhoon.

Voitele leipävuoat. Itse teen tästä taikinasta neljä limppua, yhden silikoniseen leipävuokaan ja kolme kartonkisiin leipävuokiin (Eskimo-merkkisiä), joissa leivät on helppo antaa lahjaksi. Jos haluat kaksi isompaa leipää, käytä noin kahden litran vetoisia vuokia. Jos haluat leipiin tasaisen pinnan, tasoita taikina vuokiin huolellisesti.

Kuumenna uusi 175 asteeseen. Paista leipiä uunin alaosassa noin 1,5 tuntia ennen niiden voitelua siirappivedellä (jossa on noin saman verran kumpaakin). Voitelun jälkeen leipiä paistetaan noin 15 minuuttia, joten tarkista ennen voitelua, että leivät alkavat olla melkein kypsiä. Jos teet kaksi isompaa leipää, kokonaispaistoaika pitäisi olla noin 2 tuntia.



Saaristolaisleivät ovat muuten todella helppoja tehdä, mutta paistoajan kanssa minulla on aina säätämistä. Kokonaispaistoaika on käyttämissäni uuneissa vaihdellut 1,5 tunnista kahteen tuntiin. Varsinkin tänä vuonna istuin loppuvaiheessa uunin edessä vahtimassa jokaista leipäsatsia, sillä tein leipiä ensimmäistä kertaa uudessa uunissamme, jonka kanssa en ole ihan vielä päässyt sinuiksi. Kiertoilmauunissa olen pitänyt lämpötilana 165-170 astetta ja laskenut tarvittaessa lämpötilaa 10-15 asteella jo ennen siirapin lisäämistä jos leipien pinta alkaa tummua liikaa.

 
 


6. joulukuuta 2015

Lakritsimantelit

Juhlien hittinaposteltavan resepti löytyi Helsingin Sanomien Ruoka-palstalta. Teimme saman tien triplamäärän, koska juhlijoitakin oli parikymmentä, mutta tämä resepti on tuplattu HS:n ohjeesta. 


Lakritsimantelit



200 g kuorellisia manteleita
3 tl vettä
1 tl suolaa
2 tl sokeria
n. 6 tl lakritsijauhetta

Lämmitä uuni 200-asteiseksi.

Sekoita kulhossa vesi, suola, sokeri ja puolet lakritsijauheesta. Lisää mantelit ja sekoita niin, että mantelit peittyvät kauttaaltaan lakritsiseokseen.

Levitä mantelit leivinpaperilla vuoratulle uunipellille tasaisesti yhteen kerrokseen. Paista uunissa noin 7 minuuttia. 

Irrota mantelit toisistaan paiston jälkeen ja maista. Lisää lakritsijauhetta maun mukaan ja sekoita. 


Tässä reseptissä käytettiin Urtekramin lakritsijauhetta, jota löytyi ainakin ihan meidän vakiosupermarketin leivontahyllystä. Lakritsijauhe ei muuten ole korkean verenpaineen omaavan paras ystävä, joten kohtuullisen nautiskelun menetelmää kannattaa soveltaa tähänkin herkkuun...




14. marraskuuta 2015

Mustajuurikeitto

Maistoin mustajuurikeittoa ensimmäisen kerran ystävien järjestämässä yhden illan kokkikoulussa. Tämä on erinomainen alkuruoka, mutta menee hyvin myös pääruokanakin.



Mustajuurikeitto


500 g mustajuurta
1 sipuli
1 peruna
1 valkosipulinkynsi
1,5 l kasvislientä
2-2,5 dl kermaa
voita
suolaa

juureslastuja
parmesania


Silppua sipuli ja valkosipuli.

Kuori mustajuuret ja peruna. Koska mustajuuri on todella tahmaista, käteen kannattaa vetää muovihanskat ja kuorinta tehdä veden alla tai mustajuuria välillä huuhdellen. Kuoritut mustajuuret tummuvat helposti, joten laita kuoritut, muutamaan osaan paloitellut mustajuuret viileään veteen. Veteen voi lisätä pari tippaa sitruunaa. Pilko lopuksi mustajuuret ja peruna pieniksi paloiksi. Näin keitto kypsyy nopeammin ja soseuttaminenkin käy kätevämmin.

Lisää kattilaan nokare voita ja kuullota sipuleita, mustajuuria ja perunoita noin 8-10 minuuttia. Älä ruskista! 

Lisää kasvisliemi ja anna kiehua hiljalleen puolisen tuntia. Lisää kerma ja keitä noin 10 minuuttia. 

Tarkista, että peruna ja mustajuuret ovat kypsiä. Mausta suolalla ja soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. 


Tarjoa juures- ja parmesanlastujen kanssa. Viitseliäs tekee lastut itse friteeraamalla, vähemmän viitseliäs käyttää esimerkiksi Pirkan juureslastuja. Halutessasi voit maustaa valmiin annoksen parilla tipalla tryffeliöljyä. Muutama tippa oikeasti riittää, sillä tryffeliöljy on voimakkaan makuista.

Parmesanlastuja varten lämmitä uuni 200-asteiseksi ja raasta parmesanjuusto. Älä käytä hienointa raastinterää, rouheampi raaste sopii tähän paremmin. Kasaa uunipellille leivinpaperin päälle parmesankasoja. Paista muutamia minuutteja, kunnes juusto on saanut hieman väriä. Jos haluat käyriä lastuja, nosta lastut jäähtymään esimerkiksi kaulimen päälle. Lastut pehmenevät keiton joukossa, joten ne kannattaa tarjoilla erikseen. Meidän lastumme kellahtivat keiton joukkoon kun säädimme lautasta "vähän vielä"...





7. marraskuuta 2015

Kreikkalainen perunasalaatti

Menneenä kesänä tämä kreikkalainen perunasalaatti oli minulle "The ruoka", jolla olisin voinut elää koko kesän. Koukahdukselleni naureskellaan kotona etenkin silloin kun hiivin jääkaapille syömään tätä - vähän vielä lisää.  






Valmistaminen onnistuu niin grillissä kuin paistinpannullakin, toki grillissä tulee parempaa. Tämä salaatti maistuu hyvin sellaisenaan ja erityisesti kalan kanssa, mutta yrttejä vaihtelemalla ja esimerkiksi valkosipulia lisäämällä saa tuunattua uusia versioita sopimaan vaikka lampaanlihan kylkeen. Vielä kun valitsee oliiviöljyn ja fetajuuston huolella, ei tässä voi mennä pieleen!




Kreikkalainen perunasalaatti

2-3 kesäsipulia varsineen
noin kilo perunoita
lehtipersiljaa, basilikaa, timjamia tai muita tuoreita yrttejä maun mukaan
3-5 rkl valkoviinietikkaa
suolaa ja pippuria
1 dl oliiviöljyä
paketillinen fetajuustoa

päälle tilliä tai muita yrttejä



Pese ja keitä perunat. 

Pilko kesäsipuli. Säästä osa varsista koristeluun ja laita loput sipulit tarjoiluastiaan. Lisää valkoviinietikka, suola ja pippuri. Anna maustua hetki. Hienonna yrtit ja lisää ne oliiviöljyn kanssa sipulien joukkoon. Sekoita.



Pilko perunat vähintään kahtia, sillä leikkauspinta imee makua ulkopintaa paremmin. Grillaa perunat. Etenkin jos keitit ne höyrykattilassa, lisää niihin vähän suolaa. Perunat voi myös paistaa pannulla, käytä silloin paistamiseen oliiviöljyä.

Kaada grillatut perunat tarjoiluastiaan ja koristele perunasalaatti tilli- tai muulla yrttisilpulla, murennetulla fetajuustolla ja pilkotuilla kesäsipulin varsilla.



Alkuperäinen resepti löytyi Glorian Ruoka ja Viinistä, mutta tyylillemme uskollisena laitoin mukaan vielä vähän enemmän etikkaa, öljyä, mausteita jne.

1. marraskuuta 2015

Tervetuliaismaljana Vadelma gin tonic

Harvoihin ruokaresepteihin on tyytyväinen juuri sellaisina kuin ne ovat. Mielenkiintoisia reseptejä kokeilee ehkä kerran reseptin mukaisesti, mutta jos uusi ruoka pääsee keittiössämme niin sanotusti jatkoon, siitä tekee seuraavalla kerralla oman tuunatun versionsa, jo ekasta kerrasta hyviksi havaituistakin sen vähän vielä omaan makuun parannetun. Kuten niin monilla muillakin, on tämän blogin tarkoitus saada ne onnistuneimmat kokeilut ja säätämiset jonnekin talteen.




Kohotimme viime kesänä maljan alkaneelle kesälomalle tällä Maku-lehdestä napatulla kesäisellä drinkillä. Siksi sillä sopii kilistellä myös juuri alkaneelle blogiharrastukselle, skål!




Vadelma gin tonic


pikkurasiallinen (n. 250 g) tuoreita vadelmia
0,5-1 dl sokeria
2 dl giniä
1 dl limemehua
jäitä
tonic-vettä
tuoretta minttua


Laita vadelmat kulhoon yhdessä ginin ja limemehun kanssa. Lisää sokeria oman maun mukaan. Sekoita, laita kansi/muovikelmu päälle ja laita jääkaappiin maustumaan ainakin tunniksi.




Laita tarjoilulaseihin vadelmaginiä ja reilusti jäitä. Lisää tonic-vettä oman maun mukaan, sekoita ja koristele juoma mintun lehdillä.

Annoksesta saa, lasin koosta riippuen, noin neljä drinkkiä.


Kesäloman alussa oli sopivasti kotimaisten vadelmien satokausi jo alkanut, mutta ei hätää, jos tekee mieli kokeilla tätä juomaa muulloinkin kuin vadelmien sesonkiaikana. Drinkkiin voisi hyvin käyttää myös suomalaisia pakastevadelmia. Ulkomaiset pakastemarjat tulisi aina kuumentaa niihin liittyvien virusriskien takia. Tällä hetkellä Eviran suositus on kuumentaa ulkomaiset pakastemarjat vähintään 90 asteessa viiden minuutin ajan tai keittämällä niitä pari minuuttia.